– Mä oon urpo ja yksinkertainen, ylpeänä myönnän sen, laulaa Kakkahätä-77:n Teemu ja valehtelee. Kakkahädän punk ei ole yksioikoista ja tyhmää, vaan nokkelaa ja oivaltavaa. Parasta alallaan sitten Klamydian varhaisvuosien ja Laman kulta-aikojen.
Eikä Kakkis ole mikään huumoriyhtyekään. Sen lauluissa sekoillaan, selvitään, ahdistutaan ja kasvetaan. Eletään omalla rujolla tavalla, vaikka sitten loppuis bileet, pillerit ja kama.
Bileet meinasivatkin loppua syksyllä 2011, kun kamat lensivät kesken keikan seinään. Bändi hajosi ja teki jäähyväiskiertueenkin.
Joskus asiat eivät vain mene niin kuin sovitaan. Tuhkasta kumpusi uusi, uljas Kakkahätä. Tai siis se sama vanha, joka halusikin jatkaa.