LP + poster
Re-release from 2005
Black and Yellow vinyl
Release date 09.12.2022
Pelko ja viha
Uudellenjulkaisu
LP+CD, Gatefold. Sanoitusliite
Julkaisupäivä 16.12.2022
Vielä yli 40 vuoden jälkeenkin Pelko ja viha -levyä kuunnellessa tuntuu kuin jäisi täryjyrän alle. Soundissa on vähän Stoogesia, paljon Pellen ja Rubberduckin suoskkkia MC 5:tta. Raakaa, muttei rupista.
Tämän täytyisi olla aina saatavana vinyylinä ja nyt se taas on. Gatefold-kannet, joissa mukana Taneli Eskolan ennennäkemättömiä valokuvia yhtyeestä. Sanoitukset, essee ja albumin sekä bonusmateriaalia sisältävä cd-levy. Definitiivinen versio suomi-punkin klassikosta siis.
Yön matkaaja
Digital Single
Julkaisu 07.12.2022
Yön matkaaja on toinen singlejulkaisu ja myöhemmin ilmestyvän levyn teemakappale.
”Vahvat viivat kohtalon, kämmentäni lävistää…” Yön matkaaja biisissä pyöritellään enimmäkseen pianolla ja sähkökitaralla säestettynä ikiaikaisia laulujen aiheita, jotka olivat yhtä vanhoja eilen, kun ovat uusia tänään. Kellä käy tuuri kellä ei, vai onko onnesta kysymys ensinkään. Oli miten oli, matkaa tehdään läpi yön pimeyden ja toivo läikkyy.
Tuntematon Koskinen on oriveteläisen, kaksi albumia 90-luvulla Teurastamo 5-yhtyeen solistina julkaisseen Jari Koskisen pitkään kypsytelty sooloprojekti.
Hey Daddy-O!
Digital Single
Julkaisu 25.11.2022
AT’s Roots & Ramblin’ on nuori ja energinen yhtye, omalla swingin’ rock’n’roll -tyylillään ja kitarataituroinnillaan. Muutama vuosi sitten julkaistu tyylilleen uskollinen joulukappale saa nyt upean EP:n verran jatkoa ja albumin singlejulkaisu ”Hey Daddy-O!” on alusta asti tiukkaa kaahausta, torvisektion tuuttausta ja luo railakasta joulumieltä. Kappale kertoo kaikille tutusta malttamattoman kutkuttavasta hetkestä juuri ennen joulupukin saapumista jokavuotiselle vierailulleen.
Ramblin’ Wild Until Christmas
Digital EP
Julkaisu 01.12.2022
AT’s Roots & Ramblin’ on nuori ja energinen yhtye, omalla swingin’ rock’n’roll -tyylillään ja kitarataituroinnillaan. Muutama vuosi sitten loistavasti menestynyt joulusingle saa EP:n verran jatkoa, koska mikäs olisikaan parempaa musiikkia jouluun kuin railakas roots -musa upeiden sävellysten ja muutaman herkän herkkupalan kera. Focusbiisi ”Under the Street Lights” kertoo tarinan hetkestä puistokadulla, milloin nuori pari tutustuvat syvemmin toisiinsa ja tajuavat rakastuvansa toisiinsa joulun juhlien jälkeen. Kappale on upea moniuloitteinen sävellys, joka luo varmasti rauhaisan joulumielen jokaiseen kotiin.
Boundaries
Digital Single
Julkaisu 02.12.2022
Boundaries on Sam Shinglerin alkuvuodesta 2023 julkaistavan toisen sooloalbumin kolmas single ja albumikokonaisuuden nimikkokappale. Omien rajojen tunnistamisen ja määrittelyn vaikeudesta kertova Boundaries kasvaa kompaktista indie-sovituksesta puhallinten ja juosisoittimien avulla taiten rakennettuun, intensiivisesti rullaavaan laajakangas-orkestraatioon.
Satu
Digital Single
Julkaisu 18.11.2022
It´s So Easy
Digital Single
Julkaisu 14.11.2022
Boundaries Part I EP
Digi EP
Julkaisu 04.11.2022
Mika Roth kirjoitti Home-kappaleesta desibeli.net:n singlearviossa: “Kaikki on yksinkertaisesti kohdillaan. Tämä on hitti, toivottavasti muukin maailma tajuaa sen.”
Brittiläinen Mystic Sons puolestaan luonnehti Utopiaa seuraavasti: “A wonderfully warm and embracing slice of dream-pop gold.”